Nimeni on Sanna Savolainen ja olen aina ollut lihavan puoleinen.
Tai no, en nyt aina välttämättä hirveän lihava, mutta roteva - semmoinen pulska lapsi. En toki niin lihava, että siitä syystä olisi hirveästi kiusattu, mutta tarpeeksi, että muutaman kerran tuli kuultua "väisty läski" tai "miltä tuntuu olla läski" kommentteja. Nuorena toki nuo tuollaiset kommentit sattuivat - en mm. suostunut menemään uimaan koulun kanssa enää viidennen luokan jälkeen - liikuntatunnin jälkeisestä suihkusta puhumattakaan.
 |
| Ensimmäinen näkemäni cosplay-kuva |
Ensimmäisiin Cosplaykuviin törmäsin vuonna 2001 animeistuttuani ja sanoinkin "heti kun oon laihtunut x-kiloa, cossaan Odessaa". No, niitä x-kiloa ei koskaan tullut laihduttua, mutta sen sijaan omakuva koheni sen verran, että seitsemän vuotta myöhemmin ensimmäisen cosplay asuni toteutin - ja Odessan vuotta myöhemmin. Linkkaankin heti tähän alkuu Rimpun ever-so-truen
videoblogi merkinnän [btw. mäkin tykkään sun käsist ja noist hiuksista!]
Vaikka tässä rakkaassa harrastuksessa käytämmekin itseämme mallina ja rakennamme replikoita ah, niin ihanista hahmoista ja puvuista, ei oman kropan mallilla saisi olla hirveästi tekemistä hahmovalinnoillamme. Todellisuudessa sillä kuitenkin on ja useimmiten tulee huomaamattaan arvosteltua toisen synnynnäisiä piirteitä jopa enemmän kuin itse pukua. Hän on liian pitkä, kasvot ovat liian söpöt, hän ei ole tarpeeksi roteva jne. Nenän muoto, jalan koko ja silmien värien arvostelu on kyllä vapaata riistaa, mutta auta armias jos menet ja sanot, että muuten hyvä Yoko, mutta hieman pulskassa kunnossa. Koska siis lyhyeksi kutsuminenhan ei ole haukkumista kun taas lihavaksi sanominen on.
 |
| Oma painonkehitykseni cossiurani ajalla. Punkero olen ja semmoisena pysyn, vaikka pientä lasku suuntaa painossani onkin ehkä nähtävillä. Viimeisessä kuvassa tosin korsetti ja hyvät sukkahousut auttavat illuusiota hieman. |
Mutta asiaan! Itse olen sitä mieltä, että naisten pitää olla pehmeitä. Miesten pitää olla ihan kimmoisan jänteviä, mutta nainen on mielestäni kaunis kun tämän muodot ovat pehmeän pyöreät. Desuconissa olikin muutama vähäpukeinen tällainen yksilö, joita olisi tehnyt mieli mennä rutistelemaan ellei siitä sata-varmana olisi saanut turpihinsa. Valitettavasti desussa tuli törmättyä myös yllättävän useaan ruipeloon, joiden käsivarsien klommot saivat minut voimaan suorastaan pahoin. Ja älkää nyt ymmärtäkö minua väärin, tiedän kyllä mitä on myös alipainon kanssa kamppailu - olenhan seurannut vierestä kun ystäväni kamppailee saadakseen painoaan nousemaan eikä mistään tunnu löytyvän apua kun kaikki mediat toitottavat vain "laihdu laihdu laihdu"!
Huolestuttavaa sen sijaan on kun 50 kiloiset 160cm teinitytöt tuskastelevat kun eivät ole kuulemma tarpeeksi laihoja cossaamaan tätä ja tuota ja itse katsoessani peiliin totean, että kyllä tätä mahaa kehtaisi jo kohta jossain cossissa esitelläkin, jos oikea hahmo vaan sattuu eteen [ja yksi onkin lähitulevaisuudessa tulossa]. Ja tullaan nyt kerta heitolla ulos kaapista ja paljastetaan strategiset mittani, jotka ovat 169cm/73kg [jaa ne toiset strategiset? jotain suunnalla 100/85/110?] Ei siis mikään pikkutyttö, mutta silti koulutyttöjäkin cossailen ja tulen cossaamaan - ja mielestäni ihan tarpeeksi autenttisesti. Toki myönnän, että tunnen itseni kotoisammaksi vanhempana naisena tai nuorina miehinä kun olen sen verta roteva ja tuo ikäkin alkaa pikku hiljaa painamaan...
Jatkuvasti kuitenkin kuulee ihmisten puhuvan, että cossaajat näännyttävät itseään, koska animetytöt ovat niin laihoja, mutta pitääkö tämä todellisuudessa edes paikkaansa? Juu, kyllä se näännytys osa, jos ei edes tahallaan, niin kellä muka on aikaa syödä ennen conia kun cosseja pitäisi vääntää, puhumattakaan itse conissa, kun bindit puristaa ja korsetit kiristää. Ei, tarkoitin väittämää, että animetytöt olisivat laihoja. Katsotaanpa tätä joka pojan (ja tytön?) märkäuni Yokoa. Rimppua lainatakseni, joo, jalat alkaisivat kainaloista ja vyötärö on kaulan paksuinen, mutta kiinnittäkääpä huomionne reisiin. Aivan, ne ovat pyöreät. Ja huomaatteko - sukat kiristävät ja aiheuttavat reisiin pienet makkarat. Ja miksi ne näin tekevät? Koska naiset ovat PEHMEITÄ. Ihanteellinen animuvartalo on toki hoikka, mutta se on samaan aikaan pehmeän pyöreä jaloista, tisseistä, pyllystä ja jopa mahasta. Eli jos siis huomaat olkaluidesi törröttävän, käsivarsiesi olevan kuopalla, kylkiluidesi näkyvän eivätkä reitesi kosketa toisiian seisoessasi suorassa - olet todennäköisesti liian laiha animubabeksi.
Tietenkään liian pieni rasvaprosentti ei saa estää ihmisiä cossaamasta lempiahahmojaan, mutta ei siihen mielestäni pitäisi hirveästi pyrkiäkään. Vaikkakin sitten unelmana olisi näyttää mahdollisimman paljon animuchikulta. Huolestuttavaa on se, että siinä missä "läskicossaajat" yrittävät kaikin tavoin peittää löllöjään, ruipelocossaajat tuntuvat esittelevän niitä kovinkin ylpeinä. Makkaroita hävetään, mutta luita esitellään...
Eli jos siis minulta kysytään ja minultahan kysytään niin kauan eläköön läskicossit ja toivottavasti kaikki ruipelocossaajat löytävät itselleen jonkun joka syöttäisi heille lihapullia :3
